Pelattiin sunnuntaina pihalla mölkkyä, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kulkusten kilinää. Puskasta hiipi esiin suloinen harmaa kissa. Tottakai sitä piti sitten mennä silitteleen. Meinas kisu puskea nurin. Se ei oikein tiennyt mistä päin se puskis, joten se puski varmuuden vuoksi joka suunnasta. Leikittäminen ja rapsuttaminen täytyi kuitenkin lopettaa, koska muuten meillä olisi uusi lemmikki ja luulen että koiralla olisi jotain sitä vastaan ;) Seuraavana siis kuvia siitä söpöläisestä. Siitä ei saanut kovin hyviä kuvia, koska aina kun kyykistyin alas kamerani kanssa, niin kissa juoksi puskemaan minua. Ja aina kun siirryin niin se pyöri jaloissa.

Pieni nootti pitää kyllä kissan omistajille antaa, kun ovat laittaneet kulkusen kaulaan. Eläimet kun kuulevat kaiken paremmin, niin mahtaa kisun korvissa soida.