Kaveripariskunnan häät ja pieni katkos virustorjunnassa pakottivat pitämään taukoa blogin päivityksestä. Nyt on virustentorjunta kunnossa ja voin vihdoin päivittää tänne panttaamani askartelut paskartelut =) Tällä kertaa vuorossa siis hääkortti ja lahjapaketti.

Ryöväsin korttiini värimaailman hääparin kutsukortista, mikä oli musta/puna/valkoinen. Ja kortin esikuvaksi otin erään Jehkottaren haastekorttimallin, jota hieman tuunailin.

Edestä kiinni kortti oli tällainen...

Edessä olevan kyltin tekstiä kirjoittaessani sain vihdoin käyttää uutta ihanaa geelikynää =) Kyltin reunat sen sijaan on värjätty valkoisella leimasinmustetyynyllä, mikä osoittautuikin oikein käteväksi tavaksi kehystää kylttejä. (käytinkin samaa kikkaa myös kortin sisällä oleviin valkoisiin kyltteihin ;) ) 

Kortin taakse tein sydänkyltin vähän samaan malliin kuin mitä yleensä on hääautoissa takaikkunassa tai hääpaikan opastekylteissä. Kuvasta ei ehkä näy kovin selkeästi, mutta sydän on kehystetty pitsillä.

Kortti auki

Kakkukoriste on väsätty erilaisista papereista ja glitterliimasta.

Kortin sisälle kirjoitin tällaisen runon. Runo ei täysin ole omaa tuotosta, näin ainakin luulen (ja kuulostan samalla ihan pähkähullulta ;)) Mutta siis runo vaan tuli paperille päästäni ja epäilenkin että olen varmasti kuullut sen jossain, enkä vain muista missä. Mutta siis jos tunnistat runon tai osan siitä, niin hihkaiseppa mulle :)

No täytyhän runoa koristamaan väkertää kultahippusydän ;) Puinen sydänkoriste on Tiimarista kauan aikaa sitten hankittu. Lisäsin siihen vain kultaista koristehiekkaa keskelle. (mikä erehdyttävästi muistuttaa kuvassa räkäpalloa, lovely ;) )

Kyllä oli taas sellainen väkerryskortti, että huh huh. Ihan ok siitä tuli, mutta kyllä sillä tuntimäärällä olisi syytäkin syntyä jotain vähän monimutkaisempaa ;)

Ja sitten pakettiin...Paketoin hääparin lahjan kultaiseen lahjapaperiin ja rusetin väänsin Tiimarin leveästä ornamenttinauhasta. Kakspuoleiset teipit oli jälleen niin käteviä! Niillä sai hyvin rusetin tehtyä ilman liimasotkuja :) Käytin tällä kertaa Tiimarin isoa kakspuoleista teippiarkkia ohuiden sijasta. Olin niin omahyväisen tyytyväinen paketointiini, että teki melkein tiukkaa laskea lahja käsistäni lahjapöydälle ;b Ei vaineskaan...toivottavasti lahja ilahdutti hääparia =)